Oulun Saskiat ry

Saskiat kiittää kaikkia kuvataiteilijoita ja kuvataiteiden tukijoita kuluneesta haastavasta vuodesta. Toivomme, että ensi vuonna tämä tilanne on selätetty ja pääsemme ihanien Saskia-jäseniemme kanssa jatkamaan  Oulun alueen taiteilijoiden tukemista ja varainkeruuta.

Oulun Saskiat ry on hyväntekeväisyysjärjestö, joka on tukenut Oulun seudun taiteilijoita ja taiteen opiskelijoita vuodesta 1967. Varainhankintaa on tehty järjestämällä erilaisia juhlia, tapahtumia ja taidearpajaisia. Oulun Saskiat ovat kuluneen 50 vuoden aikana jakaneet taiteilijastipendejä, hankkineet kuvataidetta, maksaneet galleriavuokria sekä tukeneet taiteilijoita taloudellisesti yli 150 000 eurolla.

Oulun Saskioiden toiminnan tarkoituksena on taiteen tukemisen lisäksi myös edistää jäsenistön kuvataiteen tuntemusta tutustumalla lähialueiden taidegallerioihin, näyttelyihin ja taiteilijoiden työhuoneisiin.

Saskia-toiminnassa on vuosikymmenten aikana ollut mukana useita kymmeniä oululaisnaisia. Tällä hetkellä yhdistykseen kuuluu 30 jäsentä.

Vuonna 2017 Oulun Saskiat ry:lle myönnettiin Etta-arvonimi. Oulu-seura ry:n myöntämän arvonimen saajan toiminnan tulee liittyä tiiviisti Ouluun ja oululaisuuteen.

Suomen ensimmäinen Saskia-yhdistys perustettiin Helsinkiin vuonna 1948. Yhdistyksiä toimii myös Lappeenrannassa, Tampereella, Turussa, Porissa ja Vaasassa. Yhdistyksen nimi tulee alankomaalaisen taiteilijan Rembrandtin puolison Saskian mukaan.